Tekstit

Näytetään tunnisteella Euroopan komissio merkityt tekstit.

Andorra ja eurot, ei vieläkään

Kuva
Jo aikaisemmin 2011 uutisoitiin kuinka Andorra sai luvan alkaa lyödä omia eurokolikoita Vatikaanin, San Marinon ja Monacon tyyliin. Tämä Ranskan ja Espanjan rajalla sijaitseva pikkuvaltio on käyttänyt aikaisemmin frangeja sekä pesetoja ja siirtyi euroihin naapureidensa myötä. Andorran omien eurojen lyönti piti alkaa 2013 mutta aikaa on mennyt eikä kaikkia eu:n asettamia ehtojakaan ole täytetty, kuten rahan väärennöksien kitkeminen. Andorralla on vielä paljon työn sarkaa edessään ja nyt tavoite on siirretty suosiolla vuoteen 2014.

Andorra suunnittelee painavansa 3 miljoonaa kolikkoa omilla tunnuksillaan.
Monille maailman keräilijöille Andorran omat eurokolikot olivat/ovat ilo-uutinen.
Alla kuva Andorran vaakunasta joka esiintyy myös maan lipussa. Vaakunan
luulisi ilmaantuvan joihinkin Andorran euro kolikoista, nähtäväksi jää. Mitään hahmotelmia
Andorran omista euroista ei ole vielä(kään) ilmaantunut.




Euroopan komission julkaisemia raha-aiheisia julisteita

Kuva
Emu:n julkaisemia julisteita ja julkaisuja voi tilata kotiin ilmaiseksi. Tässä muutama juliste, 10 vuotta erikoiseuroja sekä 10 vuotta euro kolikoita ja setelitä.

Julisteet löydät täältä: General interest publications. The euro and economic and monetary union

Lähetä pyyntö täältä: Contact us