maanantai 30. heinäkuuta 2012

Erikoiseuroja tullaan painamaan tulevaisuudessa yhä enemmän

uuden kolikkomallin työstämistä

Euroopan unionin parlamentti on hyväksynyt kahden euron erikoisrahojen maakohtaisen vuosikiintiön nostamisen yhdestä kolikosta kahteen. EU:n virallinen tiedote asiasta annettiin  27. heinäkuuta. Kiintiöön ei lasketa euromaiden yhteisiä erikoiseuro julkaisuja. Toistaiseksi vuodelle 2013 on tiedossa kaksi erikoisrahaa Ranskalta ja Saksalta. Todennäköisesti muutama muukin maa tulee hyödyntämään uudet säännöt. Kahden euron erikoisrahojen vuosittainen määrä tulee siis kasvamaan tulevaisuudessa. Vuonna 2010 kaikkiaan 12 maata julkaisi oman erikoiseuron, ja vuonna 2011 lukumäärä nousi jo 16:een.

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Malta erikoiseuro enemmistöedustus 2012

Malta enemmistöedustus 2012

Lyöntimäärä/painos: 455.000 kpl joista proof 5000 kpl ja Hollannin
rahapajan painamia 50.000 kpl ( "Y" tunnuksella)
Suunnitellu: Gianni Bonnici
Julkaisu: 9/2012

Lue EU:n virallinen ilmoitus

Tämä raha on toinen viiden rahan sarjasta Maltan perustuslaillinen historia jonka Malta julkaisee useamman vuoden aikana. Ensimmäinen erikoiseuro tästä sarjasta julkaistiin 2011 nimellä Maltan ensimmäiset vaalit - First elected representatives 1849.
Vuoden 2014 kolikossa juhlistetaan Maltan saavuttamaa itse-hallintoa.


valokuva
Kolikon taustalla esiintyvä hallintorakennus n.1870 (museumvictoria.com.au)

torstai 28. kesäkuuta 2012

Postimuseo suljettu, muuttaa Tampereelle

Monet postimuseon ystävät joihin allekirjoittanutkin kuuluu, ovat hämmästyksissään kolkutellet pääpostin postimusen ovia vain huomaakseen että museo onkin suljettu. Näin kesä kuumalla jotain on siis jäänyt huomaamatta, äkkiä kotiin koneelle ja pikainen haku heittää pari uutista postimusen sulkemisesta ja muutosta Tampereelle Vapriikin tiloihin. Museo avataan 2014.


Postimuseo jättää hyvästit Postitalolle | Yle Uutiset | yle.fi


perjantai 15. kesäkuuta 2012

Riippumaton Monaco 500 vuotta erikoiseuro 2012

Riippumaton Monaco 500 vuotta 2012

Monaco julkaisee erikoiseuron riippumattomuutensa 500 vuotis juhlavuoden kunniaksi. Kuvassa Monacon hallitsiaja Lucien (1487-1523). Tämän julkaisun arvo liennee taas huipussaan heti kättelyssä...

Lyöntimäärä: 110.000 kpl, euroopan komission ilmoittama määrä 100.000 kpl
Julkaisu: 7/2012



Potretti
Monacon hallitsiaja Lucien 1487-1523 (kuva:wikipedia.org)

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Erikoiseuro Abbe Pierre Ranska 2012

Abbe Pierre Ranska 2012

Ranskan uusin erikoiseuro julkaisu juhlistaa kuuluisan Ranskalaisen papin ja poliitikon Abbe Pierren (1912-2007) syntymän 100 vuotis juhlaa. Hänet tunnetaan erityisesti Emmaus-liikkeen perustajana (1949).

- lyöntimäärä/painos: 1.020.000 kpl joista proof 10.000 kpl
- julkaisu 7/2012



Abbe Pierre



tiistai 8. toukokuuta 2012

Portugali Erikoiseuro Kulttuuripääkaupunki Guimarães 2012

2e erikoiseuro Portugali 2012
Portugali kulttuuripääkaupunki Guimaraes 2012

Portugalin uusin ja vähäpainoksinen erikoiseuro julkaistaan kesäkussa 2012.

Lyöntimäärä/painos: 500.000 kpl joista proof 10.000 kpl.
Julkaisu: 6/2012

Virallinen ilmoitus eu


perjantai 6. huhtikuuta 2012

Vatikaani proof rahasarjat 2012 hopea ja kulta


Paavi Benedict XVI
Rahasarja proof 2012 sis. 50e kultarahan



Rahasarja 2012 kulta
Laatu: proof

Lyöntimäärä: 15.000 kpl 

Suunnittelu: Daniela Longo 
Mint: IPZS (Italy)
Julkaisu: 20.4.2012


Jossa kultaraha:

Nimellisarvo: 50e
Laatu: proof
Lyöntimäärä: 2.000 kpl 

Kultaa: Au 917/1000 

Halkaisija: 28 mm 
Paino: 15 g 
Suunnittelu: Patrizio Daniele 
Mint: IPZS (Italy)
Julkaisu: 20.4.2012

-------- 



Paavi Benedict XVI
Rahasarja proof 2012 sis. 20e hopearahan


Rahasarja 2012 hopea
Laatu: proof

Lyöntimäärä: 15.000 kpl 

Suunnittelu: Daniela Longo 
Mint: IPZS (Italy)
Julkaisu: 20.4.2012


Jossa hopearaha:

Nimellisarvo: 20e
Laatu: proof
Lyöntimäärä: 13.000 kpl 

Hopeaa: Ag 925/1000 

Halkaisija: 36 mm 
Paino: 26 g 
Suunnittelu: Patrizio Daniele 
Mint: IPZS (Italy)
Julkaisu 20.4.2012

------

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Suomi erikoiseurot 2004-2012

Suomi on julkaissut kaksitoista kappaletta kahden euron erikoiseuroja, joista kolme kappaletta on emu maiden yhteisiä julkaisuja. Rooman sopimus 2007, Euro 10 vuotta EMU 2009 ja 10 vuotta euroseteleitä ja kolikoita 2012 kuuluvat näihin yhteislyönteihin. Alla lista kaikista Suomen eikoiseuroista 2004-2012.

EU:n laajentuminen 2004 ns. risuraha
Sisältyy rahasarjaan 2004/II
Lyöntimäärä 1.000.000 kpl

60 vuotta YK:n perustamisesta ja Suomen YK-jäsenyys 50 vuotta 2005
Lyöntimäärä 2.000.000 kpl
Yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden satavuotispäivä 2006
Lyöntimäärä 2.500.000 kpl
Suomen itsenäisyyden 90. vuosipäivä 2007
Lyöntimäärä 2.000.000 kpl
 Rooman sopimuksen 50-vuotispäivä 2007
Lyöntimäärä 1.400.000 kpl
Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 60. vuosipäivä 2008
Lyöntimäärä 1.500.000 kpl
Suomen autonomia ja Porvoon valtiopäivät 200 vuotta 2009
Lyöntimäärä: 1.600.000 kpl
10 vuotta talous- ja rahaliittoa EMU 2009
Lyöntimäärä 1.400.000 kpl
Suomelle oma raha vuoden 1860 päätöksellä 2010
Lyöntimäärä 1.600.000 kpl
Suomen Pankki 200 vuotta 2011
Lyöntimäärä 1.500.000 kpl
 Kymmenen vuotta euroseteleitä ja -kolikoita  2012
Lyöntimäärä 1.500.000 kpl
Taidemaalari Helene Schjerfbeck 2012
Lyöntimäärä 2.000.000