Tekstit

Näytetään tunnisteella keräilykohteet merkityt tekstit.

Ostos vinkkejä maailmalta: Yhdysvaltojen varhaiset postimerkit

Kuva
Kokosin yhteen kolme vihjettä Yhdysvaltalaisista varhaisista postimerkeistä jotka Linn's Stamp News in artikkelien mukaan olisivat hyviä ostoksia.

Suomen Pankin setelit, taidetta ja historiaa

Kuva
Setelitaide on kiehtova aihe, joka yhdistää käyttö- ja taidegrafiikkaa. Setelien painamiseen käytetään parasta mahdollista painotekniikkaa väärentämisen torjumiseksi, ja kuva-aiheissa näkyy setelien suunnitteluajankohdan silloisen taiteen tyylisuuntaus. Ensimmäiset Suomen Pankin liikkeeseen laskemat setelit olivat kopeekkamääräisiä, 25, 50 ja 75 kopeekkaa vuodelta 1811. Ne olivat yksivärisiä ja yksipuolisia. Seteleissä oli arvonumeron sisältävä musta leima sekä kaksi väritöntä koholeimaa, joiden tarkoitus oli vaikeuttaa väärentämistä. Seteleiden katteena ollut rahasto muodostui venäläisistä pankkiassignaateista (tästä lisää alempana). Seteleissä oli myös sarjanumero, päiväys, pankinjohtajan ja kirjanpitäjän nimi, jotka kirjoitettiin käsin. Myöhemmin pankinjohtajan nimi lyötiin leimasimella. Setelit painettiin aluksi Turussa ja pankin sijainnin vaihduttua Helsingissä. Setelisarja laskettiin liikkeelle vuosina 1812-1822. 1840-luvulla ruplamääräisiin seteleihin lisättiin v...

RetroTech - Sukellus vintage-elektroniikan maailmaan.

Kuva
Vintage-elektroniikka on kiehtova keräilykohde, joka herättää nostalgiaa ja tarjoaa mahdollisuuden tutustua menneiden aikojen teknologisiin innovaatioihin. Tässä artikkelissa sukellamme vintage-elektroniikan maailmaan ja tarkastelemme sen eri osa-alueita. Klassiset pelikonsolit Klassiset pelikonsolit, kuten Atari , Nintendo ja Sega , ovat suosittuja keräilykohteita. Näiden laitteiden historia ja niiden vaikutus peliteollisuuteen ovat mielenkiintoisia aiheita. Klassiset pelikonsolit ovat olleet merkittävä osa monien ihmisten lapsuutta ja nuoruutta. Ne eivät ainoastaan tarjonneet viihdettä, vaan myös loivat perustan nykyaikaiselle peliteollisuudelle. Tässä osiossa tarkastelemme muutamia ikonisimpia pelikonsoleita ja niiden vaikutusta pelikulttuuriin. Atari 2600 Atari 2600 CX-2600 AP pelikonsoli Atari 2600 , joka julkaistiin vuonna 1977, on yksi ensimmäisistä kotipelikonsoleista, joka saavutti massasuosion. Sen modulaarinen pelikasettijärjestelmä mahdollisti pelien vaihtamisen helposti, ...

Hellman huutokauppa nro.128 tarjolla yli 3700 mielenkiintoista kohdetta

Kuva
Mikä on Hellman huutokaupat? Hellman Huutokaupat on huutokauppatalo, joka myy erilaisia keräilykohteita pääasiassa verkossa. Sen perusti Kaj Hellman, joka järjesti ensimmäisen huutokauppansa vuonna 1977. Vuonna 2010 Hellman Huutokauppojen tarinaa tuli jatkamaan Tatu Untinen, joka oli perustanut oman yrityksensä, Suomen Filateliapalvelun, vuonna 1997. Vuonna 2017 Hellman Huutokaupat teki suurinvestoinnin rakentamalla omat 600-neliöiset toimitilat Naantaliin. Finder.fi -sivuston mukaan Hellman Huutokaupat Hellman Auctions Oy Ltd on perustettu vuonna 2004, mutta tämä saattaa viitata vain osakeyhtiön rekisteröintivuoteen. Milloin järjestetään seuraava Hellman huutokauppa? Seuraava huutokauppa nro.128  HellmanLIVE järjestetään 4.-7.10.2023. Huutokaupassa on tarjolla yli 3700 upeaa keräilykohdetta, kuten postimerkkejä, rahoja, kelloja, koruja, vintage-tuotteita ja muita keräilykohteita. Huutokauppa tapahtuu live-tilassa, jossa voit seurata muiden tarjouksia ja huutaa itse ha...

HTO huutokauppa nro. 48 avattu

Kuva
Hto huutokaupat lehti nro. 48 Uusin Hto huutokauppa nro. 48 avattu, huutokauppa-aika on 7.11-28.11.2019. Mukana taas tuhansie eri kohteita laidasta laitaan. Huutokauppaan pääset tästä linkistä . Hto huutokaupat lehti, takakansi

Nolla-euron setelit ovat jo suosittuja keräilijöiden keskuudessa

Kuva
Suomi 0€ Paavo Nurmi 2018 Ranskasta vuonna 2015 alkanut nolla-arvoisten euro seteleiden eli ns. turisti-eurojen tai matkamuisto-eurojen Euroopan valloitus on rantautunut myös Suomeen. Näitä seteleitä tilaavat mainosmielessä monet julkiset tahot ja yritykset. Suomen ensimmäinen 0 € seteli painettiin vuonna 2017 ja sen tilasivat yhteistyössä Suomen rautatiemuseo ja Hyvinkään kaupunki. Setelin aihe on rautatiemuseon "Prinsessa" veturi numero 555. Näistä seteleistä tekee mielenkiintoisia se, että ne ovat painettu aidolle euro setelipaperille ja niissä on euro seteleistä tutut turvaominaisuudet sekä sarjanumerot. Setelit painetaan Ranskan Oberthur setelipainossa ja ovat kasvattaneet suosiota keräilijöiden keskuudessa niin Euroopassa kuin USA:ssa.  Suomi 0€ Rautatiemuseo Hyvinkää 2017 Lähde:  https://www.nolla-euro.com

Toisen maailmansodan saksalais veteraanin negatiiveja myynnissä

Kuva
Yksi negatiiveistä löytynyt kuva Adolf Hitleristä (kuva: tori.fi ) Jos keräilyinnostuksesi kohdistuu militariaan tai vanhoihin valokuviin, voi tämä olla hyvä uutinen juuri sinulle. Suomalaismies sai Saksalaiselta sotaveteraanilta autonhakureissullaan Saksasta negatiiveja, joissa on mukana ilmeisesti ennenjulkaisemattomia kuvia kuvia mm. Adolf Hitleristä. Lue lisää:  http://m.voice.fi/ilmiot/veteraani-antoi-imatralaismiehelle-sota-ajan-negatiivit-jattiyllatys-paljastui-kehitettaessa/8/76457 Kuvat myynnissä: http://www.tori.fi Hintapyynti on aika edullinen, jos kuvat ovat todellakin ennenjulkaisemattomia.

Taskukellojen ja muiden vanhojen kellojen keräily

Kuva
Zenith merkkinen taskukello SA ( kuva: wanhantalontavarat.fi ) Näin omien häiden lähestyessä innostuin vanhoista taskukelloista keräilykohteena, vanha Leijona tai Zenith taskukello olisi myös mainio hääpuvun lisukkeena. Tästä innostuneena aloin tietysti etsimään sopivaa taskukelloa netistä. Täys hopeinen 0.800 taskukello olisi tietysti mieluinen mutta metallirunkoinenkin kävisi. Tottakai kultainenkin kiinnostaa, vai mitä sanotte tästä virheettömästä Omega merkkisestä 14k kultaisesta taskukellosta vuodelta 1903?  Nälkä tosiaankin kasvaa syödessä mutta pienellä vaivalla ja sijoituksella (120-300€) voi saada kohtuu hyväkuntoisen ja toimivan hopeisen taskukellon. Taskukellon huoltoon voi tosin joutua yllättäen sijoittamaan paljonkin rahaa. Hopeinen Leijona taskukello (kuva: huuto.net ) Taskukellojen niin kuin muidenkin vanhojen kellojen hinta määräytyy ensisijaisesti harvinaisuuden ja iän sekä kunnon ja toimivuuden mukaan. Kellossa käytettyjen materiaalinen arvo ja määr...

Vuoden 1908 olympialaisten täyskultainen mitali huutokaupattavana

Kuva
Lontoon 1908 olympialaisten kultamitalli (kuva: huutokauppaluettelo ) Suomen Filateliapalvelu ja Helmann-huutokaupat ovat saaneet yksityiseltä keräilijältä huutokaupattavakseen vuoden 1908 olympialaisten kultamitalin. Tämä harvinainen kultamitali on täyskultaa ja painaa noin 28 grammaa. Kyseinen mitali on voitettu kivääriammunnan joukkuekilpailussa jonka voitti tuolloin Norja. Täyskultaisia mitaleita jaettiin vuosien 1904, 1908 ja 1912 olympialaisissa, jonka jälkeen kultamitalit olivat kullattua hopeaa. Kyseinen mitali huutokaupataan Helsingissä hotelli Crowne Plazassa perjantaina 17.10 klo 16:00 jälkeen. Kohteen lähtöhinta on 10 000€.

Finna hakusivusto, gallerioiden ja museoiden aarteista

Kuva
FINNA hakusivusto, esimerkkihaku (ruutukaappaus: finna.fi ) Yksi erinomainen hakusivusto erilaisille keräilyesineille on Finna.fi , Finnaan on kerätty eri arkistojen, gallerioiden ja museoiden kokoelmista tietoa esimerkiksi erilaisista keräilyyn liittyvistä esineistä, sieltä löydät eri valmistajien, keramiikkaa, taidelasia sekä muita keräilyharvinaisuuksia. Esineistä on hyvät kuvat sekä valmistetiedot. Esimerkiksi täältä löytyy muun muassa paljon Arabian ja Riihimäen lasin harvinaisempaa tuotantoa. Sivustoon voi kirjautua esim. omalla kirjastokortilla. Kielinä myös ruotsi ja englanti. Finnan kehittämisestä ja ylläpidosta vastaa Suomen kansalliskirjasto, lisäksi palvelua kehitetään yhdessä Finnan eri yhteistyökumppanien kanssa. Finnan sisällöistä vastaavat palveluun osallistuvat   arkistot, kirjastot ja museot . Finna kuuluu osaksi opetus- ja kulttuuriministeriön k ansallinen digitaalinen kirjasto  - hanketta. Finnaan kuuluvat, arkistot, kirjastot, museot Kansal...

Kirppislöytöjä ja muuta kivaa kesälomalla 2014

Kuva
Kirppislöytö, kalnteripyyhe vuosimallia -69 Näin kesälomalla on kivaa kierrellä oman lähialueen kirpputoreja varsinkin kun siihen on aikaa. Hyvä sivusto kirpputorien löytämiseen on kirppikset.info , tähän sivustoon on kerätty mahdollisimman monen kirpputorin tiedot ympäri suomea ja lukijat voivat kertoa havaintojaan eri kirpputoreista, tämä auttaa varsinkin myyjiä löytämään suosittuja ja hyviä myyntipaikkoja, tietysti myös ostajia. Kirppislöytö, posliinipotta. Tosin ei Arabiaa mutta eihän sen aina tarvitse ollakkaan :) Toinen hauska puuha näin kesällä on vanhojen huonekalujan entisöinti ja kunnostaminen. Näitä huonekaluja voit löytää kirpputoreilta, huutonetistä, torifistä tai mistä tahansa.  Vanha naulakko saa uuden elämän Liian pitkät räsymatot lyhennettiin sopiviksi Kirppislöytöjä, komea nahkasalkku Kirppislöytöjä, kaunis kynttilänjalka lasikuvulla Kirppislöytöjä, vanhan puujunan vaunu Kirppislöytöjä, vanhan näköinen vekkari, uudistuotantoa m...