Suomen Pankin setelit, taidetta ja historiaa

Setelitaide on kiehtova aihe, joka yhdistää käyttö- ja taidegrafiikkaa. Setelien painamiseen käytetään parasta mahdollista painotekniikkaa väärentämisen torjumiseksi, ja kuva-aiheissa näkyy setelien suunnitteluajankohdan silloisen taiteen tyylisuuntaus.

Ensimmäiset Suomen Pankin liikkeeseen laskemat setelit olivat kopeekkamääräisiä, 25, 50 ja 75 kopeekkaa vuodelta 1811. Ne olivat yksivärisiä ja yksipuolisia. Seteleissä oli arvonumeron sisältävä musta leima sekä kaksi väritöntä koholeimaa, joiden tarkoitus oli vaikeuttaa väärentämistä. Seteleiden katteena ollut rahasto muodostui venäläisistä pankkiassignaateista (tästä lisää alempana). Seteleissä oli myös sarjanumero, päiväys, pankinjohtajan ja kirjanpitäjän nimi, jotka kirjoitettiin käsin. Myöhemmin pankinjohtajan nimi lyötiin leimasimella. Setelit painettiin aluksi Turussa ja pankin sijainnin vaihduttua Helsingissä. Setelisarja laskettiin liikkeelle vuosina 1812-1822.

1840-luvulla ruplamääräisiin seteleihin lisättiin värireunus, mikä toi niihin hieman väriä ja paransi niiden esteettistä ulkonäköä. Seteleissä oli arvonumeron sisältävä musta leima sekä kaksi väritöntä koholeimaa, joiden tarkoitus oli vaikeuttaa väärentämistä. Seteleiden katteena ollut rahasto muodostui venäläisistä pankkiassignaateista.

Ensimmäiset markkasetelit laskettiin liikkeeseen 1860-luvulla, ja ne edustivat uusrokokoota. Setelit suunnitteli pietarilainen heraldinen taiteilija Aleksandr Fadejev. Setelit olivat aluksi 1 markan ja 3 markan arvoisia. Setelien kuva-aiheina oli ornamentiikkaa, tekstiä suomeksi, ruotsiksi ja venäjäksi sekä Venäjän kaksoiskotkavaakuna. Myöhemmin vuonna 1863 sarjaa laajennettiin 12, 20, 40 ja 100 markan seteleillä niin ikään Aleksandr Fadejevin suunnittelemina.

1800-luvun loppupuolella seteleissä näkyi uusrenessanssin vaikutteita. Uusrenessanssi oli 1800-luvun jälkipuoliskolla esiintynyt taiteen ja arkkitehtuurin tyylisuuntaus, joka sovelsi renessanssille ominaisia muotoja ja tyylipiirteitä. Suomessa uusrenessanssin vaikutteet näkyivät erityisesti arkkitehtuurissa ja sisustustaiteessa, mutta myös setelitaiteessa. Tämä tarkoitti, että seteleiden suunnittelussa käytettiin renessanssille tyypillisiä koristeellisia elementtejä, kuten symmetriaa, geometrisia kuvioita ja klassisia aiheita. Uusrenessanssin vaikutteet toivat seteleihin arvokkuutta ja estetiikkaa, joka heijasti aikakauden kulttuurisia ja taiteellisia arvoja. Uusrenessanssin vaikutteet näkyivät myös setelien yksityiskohdissa, kuten reunuksissa, ornamenteissa ja kuvioissa. Tämä teki seteleistä paitsi kauniita, myös vaikeammin väärennettäviä, sillä monimutkaiset ja yksityiskohtaiset kuviot olivat haastavia kopioida. Uusrenessanssin vaikutteet olivat osa laajempaa kansallisen heräämisen ja sivistyksen aikaa Suomessa, jolloin taiteella ja kulttuurilla oli tärkeä rooli kansallisen identiteetin rakentamisessa. Nämä setelit eivät kuuluneet mihinkään erityiseen sarjan tyyppiin, vaan ne olivat osa Suomen Pankin yleistä setelijärjestelmää tuona aikana. Setelit suunnitteli Aleksandr Fadejev.

Vuoden 1909 tyypin setelisarja on merkittävä osa Suomen setelihistoriaa, ja se edustaa art nouveauta ja kansallisromantiikkaa. Tämä setelisarja suunniteltiin aikana, jolloin Suomi oli osa Venäjän keisarikuntaa, ja se heijastaa aikakauden taiteellisia ja kulttuurisia virtauksia. Art nouveau (tunnetaan myös nimellä jugend) oli taidesuuntaus, joka korosti luonnonmukaisia muotoja, kaarevia linjoja ja tyyliteltyjä kasviaiheita. Tämä tyyli näkyy vuoden 1909 setelisarjan suunnittelussa, jossa käytettiin siroja kaarevia linjoja ja koristeellisia elementtejä. Art nouveaulle tyypillisiä muotoja olivat esimerkiksi joutsenkaulaviiva ja tyylitellyt kasviaiheet. Kansallisromantiikka puolestaan korosti kansallisia aiheita ja perinteitä. Vuoden 1909 setelisarjassa tämä näkyy suomalaisissa kuva-aiheissa ja kansallisissa symboleissa. Setelit olivat tyyliltään kansallisromanttisia ja sisälsivät suomalaisia kuva-aiheita, kuten karhuja, oravia, käpyjä ja havuja. Setelisarjan suunnittelusta vastasi arkkitehti Eliel Saarinen, joka oli tunnettu kansallisromanttisista ja art nouveau -tyylisistä töistään. Setelit laskettiin liikkeelle vuosina 1910-1913, ja ne olivat tyyliltään hyvin yhtenäisiä ja sommittelultaan symmetrisiä. Seteleissä oli yhdellä puolella Venäjän vaakuna ja toisella Suomen vaakuna. Vuoden 1909 setelisarja on erinomainen esimerkki siitä, kuinka taiteelliset ja kulttuuriset virtaukset voivat heijastua setelitaiteeseen ja rahan suunnitteluun.

Vuoden 1922 tyypin setelisarja on sekin merkittävä osa Suomen setelihistoriaa, ja se edustaa uusklassista tyyliä. Tämä setelisarja suunniteltiin aikana, jolloin Suomi oli itsenäistynyt ja pyrki vahvistamaan kansallista identiteettiään. Setelisarjan suunnittelusta vastasi tunnettu arkkitehti Eliel Saarinen, joka oli tunnettu kansallisromanttisista ja uusklassistisista töistään. Uusklassinen tyyli korostaa symmetriaa, selkeitä linjoja ja klassisia aiheita, kuten pylväitä ja antiikin vaikutteita. Vuoden 1922 setelisarjan seteleissä näkyy tämä tyyli selvästi, ja ne ovat sommittelultaan hyvin yhtenäisiä ja harmonisia. Seteleissä käytettiin myös moderneja turvatekniikoita, kuten vesileimoja ja erityisiä painotekniikoita, jotka vaikeuttivat niiden väärentämistä. Vuoden 1922 setelisarja oli tärkeä askel kohti modernia ja yhtenäistä setelijärjestelmää Suomessa, ja se heijastaa aikansa taiteellisia ja kulttuurisia arvoja. Setelisarja otettiin käyttöön syksyllä 1922, ja se herätti paljon huomiota ja keskustelua lehdistössä ja yleisön keskuudessa,

Vuoden 1940 tyypin setelisarja on merkittävä osa Suomen setelihistoriaa. Tämä setelisarja tunnetaan erityisesti siitä, että se oli ensimmäinen, jossa käytettiin historiallisten henkilöiden kuvia. Ensimmäinen tällainen seteli oli 5000 markan seteli, jossa oli kuvattuna J. V. Snellman. Tämä seteli suunnitteli setelipainon taiteilija Aarne Karjalainen. Vuoden 1940 setelisarja oli osa laajempaa pyrkimystä modernisoida ja yhtenäistää Suomen setelijärjestelmää. Seteleissä käytettiin uusia turvatekniikoita, kuten vesileimoja ja erityisiä painotekniikoita, jotka vaikeuttivat niiden väärentämistä. Setelien suunnittelussa pyrittiin myös korostamaan kansallisia aiheita ja symboleja, mikä heijastaa aikakauden kansallista identiteettiä ja kulttuurisia arvoja.

Vuoden 1955 tyypin setelisarja on merkittävä osa Suomen setelihistoriaa. Tämä modernistinen setelisarja suunniteltiin aikana, jolloin Suomi oli siirtymässä kohti modernia yhteiskuntaa, ja se heijastaa aikakauden taiteellisia ja kulttuurisia virtauksia. Setelisarjan suunnittelusta vastasi tunnettu suomalainen muotoilija Tapio Wirkkala, joka voitti kansallisen suunnittelukilpailun sekä ensimmäisen että toisen sijan. Wirkkala ehdotti alun perin kulttuurihenkilöitä seteleiden kuva-aiheiksi, mutta lopullisiin seteleihin päätyi valtiomiehiä. Tämä päätös heijastaa aikakauden arvostusta poliittisia johtajia kohtaan. Vuoden 1955 setelisarjan setelit olivat kaikki samankokoisia, mikä oli poikkeuksellista siihen aikaan. Tämä yhtenäinen koko säilyi aina euroseteleiden käyttöönottoon asti. Setelien suunnittelussa käytettiin moderneja turvatekniikoita, kuten vesileimoja ja erityisiä painotekniikoita, jotka vaikeuttivat niiden väärentämistä.

Viimeisten markkamääräisten setelien ensimmäinen tyyppi laskettiin liikkeeseen vuonna 1986. Näiden setelien pääsuunnittelijoita olivat setelipainon taiteilija Torsten Ekström (etusivut) ja graafikko Erik Bruun (takasivu). Setelien muotokuvat olivat taiteilija Eeva Oivon käsialaa. Setelisarja koostui useista eri arvoisista seteleistä, joista jokaisella oli oma ainutlaatuinen suunnittelunsa ja kuva-aiheensa. Seteleissä käytettiin moderneja turvatekniikoita, kuten vesileimoja ja erityisiä painotekniikoita, jotka vaikeuttivat niiden väärentämistä. Setelien kuva-aiheissa näkyi suomalaisia maisemia, historiallisia henkilöitä ja kulttuurisia symboleja, mikä heijasti Suomen kansallista identiteettiä ja kulttuuriperintöä. Vuoden 1986 setelisarja oli viimeinen markkamääräinen setelisarja ennen euroseteleiden käyttöönottoa vuonna 2002.

Eurosetelit otettiin käyttöön 1. tammikuuta 2002, ja ne ovat euroalueen yhteistä rahaa. Euroseteleitä on seitsemän eri arvoista: 5, 10, 20, 50, 100, 200 ja 500 euroa. Setelit ovat samanlaisia kaikissa euromaissa, ja niiden ulkoasun aihepiirinä on "aikakaudet ja tyylisuunnat". Ensimmäisen eurosetelisarjan suunnitteli itävaltalainen setelitaiteilija Robert Kalina. Seteleiden kuva-aiheina on Euroopan kulttuurihistorian eri aikakausien arkkitehtuurin tyylisuuntia. Toinen setelisarja, nimeltään Europa-sarja, otettiin käyttöön vuosina 2013–2019. Tässä sarjassa on samat seteliarvot kuin ensimmäisessä sarjassa, mutta 500 euron seteli jätettiin pois toisesta sarjasta. Euroseteleissä käytetään kehittyneitä turvatekijöitä, kuten vesileimoja, hologrammeja ja erityisiä painotekniikoita, jotka vaikeuttavat niiden väärentämistä. Euroopan keskuspankki (EKP) vastaa eurosetelien liikkeeseenlaskusta ja turvallisuudesta. Eurosetelit ovat tärkeä osa euroalueen taloutta ja kulttuuria, ja ne heijastavat Euroopan monimuotoista historiaa ja arkkitehtuuria.

Setelitaide heijastaa aikansa kulttuuria ja estetiikkaa, ja se on tärkeä osa rahan ja maksamisen historiaa.

Suomen pankki 50 kopeekkaa 1811
ensimmäiset setelit

Suomen Pankki 5 ruplaa 1840 seteli

Suomen Pankki 1 markkaa 1860
ensimmäiset markka setelit 

Suomen Pankki 5 markkaa 1897
Uusrenesanssi

Suomen Pankki 100 markka 1922 tyypin seteli

Suomen Pankki 5 Markkaa 1909 tyypin seteli

Vuoden 1940 tyypin 5000 mk setelissä kuvattuna J.V. Snellman

Suomen Pankki 10000 markkaa 1950 tyypin seteli

Suomen Pankki 1000 markka 1986 seteli
viimeiset markkamääräiset setelit

EKP 20 euro seteli

Venäläiset pankkiassignaatit taasen olivat Venäjän keisarikunnan liikkeeseen laskemia paperirahoja, jotka toimivat maksuvälineinä 1700-luvun lopulta 1800-luvun alkuun. Ne olivat käytössä myös Suomessa, joka oli tuolloin osa Venäjän keisarikuntaa. Pankkiassignaatit olivat alun perin tarkoitettu helpottamaan rahaliikennettä ja korvaamaan metallirahat, jotka olivat raskaita ja hankalia kuljettaa.

Sana "pankkiassignaatti" muodostuu kahdesta osasta: "pankki" ja "assignaatti". "Pankki" viittaa rahoituslaitokseen, joka tarjoaa pankkipalveluja, kuten talletuksia, lainoja ja maksupalveluja. "Assignaatti" puolestaan tulee latinan sanasta "assignare", joka tarkoittaa osoittamista tai määräämistä. Assignaatit olivat alun perin paperirahoja, jotka toimivat maksuvälineinä ja olivat sidottuja tiettyyn arvoon. Yhdessä nämä osat muodostavat sanan "pankkiassignaatti", joka viittaa pankin liikkeeseen laskemaan paperirahaan, joka toimii maksuvälineenä.

Assignaatit olivat kuitenkin alttiita inflaatiolle ja väärentämiselle, mikä heikensi niiden arvoa ajan myötä. Tämä johti siihen, että Venäjän keisarikunta alkoi vähitellen korvata pankkiassignaatit metallirahoilla ja muilla vakaammilla maksuvälineillä.

Suomessa pankkiassignaatit olivat käytössä erityisesti 1800-luvun alkupuolella, ja ne olivat osa Suomen Pankin setelijärjestelmää. Setelien katteena ollut rahasto muodostui venäläisistä pankkiassignaateista, mikä heijastaa Suomen asemaa osana Venäjän keisarikuntaa tuohon aikaan.

Seteleiden kuvat: Suomen Pankki